Hukassa…

Julkaistu PALVELUSKOIRAT lehdessä 1/ 2009

Rotuesittelyssä:

Ceskoslovensky vlcak

“Omilla ehdoillaan elävä alkukantainen koira on haasteellinen koulutettava”

CsV näyttää sudelta, sillä sen pitkä ja kevyt, mutta vahva. Sen suora, tiheä turkki on sudenharmaa tyypillisellä vaalealla maskilla. Se tarkkailee sinua luottavaisesti vaaleilla, vinosti asettuneilla silmillään. Sen ei tarvitse valvoa omistajansa tekemisiä, koska se tietää tarkalleen joka hetki, missä isäntä on ja mitä hän tekee. Se kiinnittää mieluummin huomion ympäristöönsä, ja se onkin äärettömän tarkkaavainen. CsV voi juosta helposti 100 kilometriä jopa 12 kilometrin tuntivauhdilla. Sillä on uskomaton suuntavaisto ja valonnopeat reaktiot. Ilman jälkiä sitä on vaikea, miltei mahdoton seurata. Se ei välitä, satoi tai pakasti, oli yö tai päivä. Sen halutessa jotain sitä ei estä mikään.

Rodun alkuperä

Mikä on rodun alkuperä ja kuka on tämän idean isä, keksien risteyttää saksanpaimenkoiran ja suden? On tarpeellista palata vuoteen 1955 kun ing. Karel Hartl alkoi työskennellä idean kanssa rajavartion kennelissä Libejovicessa. Ensimmäiset yritykset astuttaa naarassusi Brita valitulla saksanpaimenkoirauroksella eivät olleet onnistuneita. Koira piti vaihtaa toiseen. Ensimmäiset mainitsemisen arvoiset hybridit syntyivät 1958 - risteyttäen urossaksanpaimenkoira Cezar z. Brezoveho ja naarassusi. Anatomiset ja fysiologiset erot hybridien ja näiden vanhempien välillä muodostuivat seikkaperäisesti. Pentujen koulutuskapasiteettia, aktiivisuutta ja sitkeyttä testattiin. Valitut yksilöt astutettiin uudestaan erisukuisella saksanpaimenkoiralla. Tämän yhdistelmän ( toinen sukupolvi ) pennut olivat jo koulutettavissa, jos ne otettiin pois kenneleistä ja kasvatettiin erillään. Hybridit sukupolvista F3 ja F4 olivat yleisesti armeijan käytössä.  Naarassusi Brita astutettiin myös saksanpaimenkoirauros Kurt z. Vaclavky:llä. Tästä syntyi ensimmäinen toisen linjan hybridipentue. Kolmas linjaus syntyi myös Tsekeissä, sen kantaisänä oli susi Argo ja naaras saksanpaimenkoira Astra z. SNB. Pentue syntyi poliisi kennelissä Bychoryssä 1968. Hybrideillä alettiin käyttää nimilyhennystä CV. Kolmas susi- Sarik- kasvatti jalostuspohjaa Malackyssä astumalla naarashybridin Xela Pohranicni Straze ( F3 ) ja CV naaraan Urta z. Pohranicni Straze vuonna 1972. Nimi CV muuttui pikkuhiljaa CsV:ksi ( Ceskoslovensky Vlcak ), jolla nimellä rotu myöhemmin myös rekisteröitiin. Viimeinen geenipohjan laajennus rodussa tehtiin 1983.

Alusta asti CsV:t olivat “siviilikasvattajien” käsissä, vaikka kenneljärjestö Tsekeissä kieltäytyi kaikista ing. Karel Hartlin yrityksistä hankkia tunnustus rodulle kasvattajakerholta ja rekisteröidä pennut virallisesti. Tapaamista kasvattajakerhon kanssa ei pidetty ennen kuin vuonna 1982 Brnossa. Samana vuonna rekisteröitiin ensimmäiset 43 pentua Prahan kennelliiton viralliseen rekisteriin. FCI rekisteröi rotumääritelmän 1989 Helsingissä numerolle 332. Rotua esiteltiin Tsekkoslovakialle, joka ei antanut vain nimeä rodulle vaan on myös sen alkuperämaa. CsV on käyttökoira ja kuuluu siten FCI:n ryhmään 1.

Ulkonäkö

CsV:n rakenne sekä turkki mukailevat sutta. Alaraja korkeudessa on nartuilla 60 cm ja uroksilla 65 cm. Ylärajaa ei ole. Rakenne on lähes “suorakulmainen”. Korkeuden ja pituuden suhde on 9:10 tai vähemmän. Karvan väri vaihtelee keltaharmaasta hopeanharmaaseen vaalealla maskilla. Turkki on suora, tiheä ja tiivis. CsV on tyypillinen sitkeä ravaaja. Liikkeet ovat kevyet ja harmoniset, askel on pitkä. Rotua tehtäessä koirien kestävyys testattiin.

Luonne

Kun näkee CsV:n ja suden yhdennäköisyyden, voikin kysyä, millainen koira on luonteeltaan? Kuinka suden osuus alkuperässä vaikuttaa sen käytökseen? Onko tällaisen koiran pitäminen tai kouluttaminen vaikeaa? Tutkitaanpa muutamaa CsV:lle ominaista luonteenpiirrettä. Kuten rotumääritelmäkin sanoo: “Eloisa, erittäin toimelias”. Läntisessä Euroopassa ceskoslovensky vlcak ei ole ehkä paras koira kaupunkioloihin. Se omaa erittäin laajan skaalan erilaisia ääniä, joita se käyttää mielellään. Voimakas metsästysvietti äärimmäisillä vaistoilla aiheuttaa myös omat ongelmansa. Alkukantaisuus on erittäin näkyvä piirre, niin sosiaalisuudessa kuin muussakin käytöksessä. CsV on erittäin nopea, vahva ja älykäs koira.

Ceskoslovensky vlcak:n ollessa yksin kotona aktiivisuus voi aiheuttaa herkemmälle ihmiselle harmaita hiuksia. Puruvoima on valtava ja pahanteossa jälki sen mukaista. Aktiivisuustaso on erittäin korkea, koira väsyy tuskin koskaan. Vaikka rotu on säänkestävä, ei sitä tule koskaan ajatella vain pihakoiraksi. CsV:lle oma perhe ja lauma on kaikki kaikessa, ja se kärsii siitä, jos se suljetaan lauman ulkopuolelle. Sitä ei pitele korkeatkaan aidat sen halutessa oman laumansa luo. CsV omaa erittäin vahvan temperamentin ja aikuistuttuaan se ei välttämättä tule toimeen lauman ulkopuolisten koirien kanssa, varsinkaan jos ne ovat samaa sukupuolta. CsV voi olla epäluuloinen vieraita kohtaan, mikä omalta osaltaan lisää haasteellisuutta tavoitteellisessa koulutuksessa.

Koulutus

Laumassa on aina johtaja. Johtajan on oltava määrätietoinen ja vankkumaton. Ceskoslovensky vlcak ei kuitenkaan sovi kaikille kokeneillekaan koiraihmisille. Se on äärimmäisen aktiivinen koira, joka tarvitsee oikean ympäristön ja määrätietoisen ohjaajan. CsV:n pennun sosiaalistaminen on työlästä, mutta antoisaa. Pentu on totutettava kaikkeen, välittömästi, sen muutettua luoksesi. CsV on leikkisä ja temperamenttinen - se oppii helposti. Voimme ihailla ennemmin CsV:n monipuolisuutta kuin harvinaisuutta, vaikkakaan ei pidä odottaa sen oppivan spontaanisti. CsV:n käytös on hyvin tarkoituksenmukaista. Se tarvitsee todellisen motivaation koulutukseen. Näillä koirilla on erinomaiset vaistot ja erittäin hyvä jälkityöskentely. Ne ovat todella itsenäisiä ja voivat tehdä yhteistyötä laumassa erityisen määrätietoisesti. Tarpeen vaatiessa ne pystyvät helposti keskittämään aktiivisuutensa yön tunneille. Itsenäinen laumatyöskentely ilman ihmisen apua oli yksi syy, miksi armeija käytti koiria. Joskus ongelmia voi ilmetä, kun koulutuksen päämääränä on haukkuminen. CsV omaa erittäin laajan tavan ilmaista itseään ja joissain tilanteissa haukkuminen on epäluonnollista niille. Ne yrittävät kommunikoida isäntänsä kanssa omalla tavallaan.

Yleisesti CsV:n opettaminen määrätietoisesti ja luotettavasti suorittamaan tehtävät kestää vähän kauemmin kuin perinteisten palveluskoirarotujen kanssa. CsV:n kanssa voi ja pitääkin harrastaa tai se järjestää tekemistä aivan varmasti itse. CsV ei kuitenkaan ole niitä helpoimpia rotuja kouluttaa ja vaatiikin ohjaajaltaan sitkeyttä ja todellista motivaatioita koulutukseen. CsV vaatii myös todellisen motivaation oppiakseen ja usein tätä on vaikea löytää.

Jokainen koira on erilainen, mutta tässä rodussa yksilöerot ovat vieläkin suurempia kuin muissa roduissa. Vahva geeniperimä sudelta tuo koiraan erityispiirteitä, jotka erottuvat eri yksilöillä eri tavoin. Toiset ovat halukkaampia työskentelemään ihmisen kanssa kuin toiset. CsV ei omaa vahvaa miellyttämisenhalua ohjaajaansa kohtaan, eikä mielellään toista oppimaansa, vaan kyllästyy helposti. Koulutettaessa CsV ei ole kovin pitkäjänteinen ja harjoitukset onkin oltava lyhyitä.

Suomeen ensimmäinen CsV tuli vuonna 1999. Ensimmäinen pentue syntyi 2002. Rodun edustajia on rekisteröity Suomeen noin 130.

Viimeaikoina on “kentältä” kuulunut paljon ns. “käyttökoirista” ja siitä, mikä koira on mihinkin käyttöön, ja missä niitä sitten nykyään käytetäänkin….

Sivuuttaakseni rotumääritelmiä muutaman tuntemani rodun suhteen..:

Ceskoslovensky Vlcak on FCI 1 työkoira.

Saarloos Wolfhond FCI 1 Käyttötarkoitus: ” Saarloos wolfhondia ei ole jalostettu mitään käyttötarkoitusta varten. Sillä on ominaisuuksia , jotka tekeväyt siitä sekä uskollisen, että luotettavan kumppanin ja kotikoiran”

Komondor FCI 1 “KÄYTTÖTARKOITUS: ” Paimenkoira“

AIDI FCI 2 “Utilization; Guarding and protecting his masters flocks and belongings”

Fila Brasileiro : FCI 2 ei määritettyä käyttötarkoitusta = “Voimakas vartiointitaipumus. Sopii myös karjan paimentamisen ja suurriistan metsästykseen.“

Aloitamme siis Ceskoslovensky Vlcakista.

TYÖKOIRA. Ceskoslovensky Vlcak on jalostettu työskentelemään itsenäisesti ilman ihmistä. Rodun jalostus on aloitettu 1950-luvulla armeijassa. Rodusta kehitettiin “saksanpaimenkoiran parempaa versiota” niin kestävyyden, kuin terveydenkin suhteen, ja tässä onnistuttiin yli odotusten risteyttämällä saksanpaimenkoira ja susi. Ceskoslovensky Vlcak toimi rajavartiokoirana ottaen kiinni “rajaloikkareita”, - itsenäisesti, ilman ihmistä. Kun kello soi, erinomaisen fysiikan omaavat koirat laskettiin irti rajavyöhykkeelle. Koirat kykenivät niin jäljestämään, kuin myös pysäyttämään mahdollisen rajaloikkarin ilman ihmisen apua. Jalostusvalinnoissa itsenäisyys, kovuus, ja jonkinasteinen koulutettavuus oli tärkeää. Jos palaamme aikaan yli 50.v. taaksepäin, se, mitä koiriltamme vaadimme sekä sallimme oli aivan eri mittakaavoissa, kuin tänä päivänä. Se, mitä sen, ja tämänkin päivän “superpalveluskoiralta” = saksanpaimenkoiralta vaadittiin, ei ollut se, mitä me, tai te.. vaaditte / sallitte nykyään. Koiranpito, koirakulttuuri, käyttö, kaikki oli kovin erilaista nyky-yhteiskuntaan verraten. Se, että Ceskoslovensky Vlcak on luokiteltu FCI 1 Työkoira, ei tarkoita sitä, että se koskaan olisi ollut sellainen työkoira, jona me “työkoiran”  (tässä yhteydessä PK-koiran) näemme / käsitämme, eikä se tarkoita sitä, että siitä koskaan tulisi tehdä nykymuottiin soveltuvaa PK koiraa. Se työ, jota Ceskoslovensky Vlcak on aikanaan tehnyt, mihin se on jalostettu, on tänä päivänä täysin mahdotonta. Mielestäni on kohtuutonta vaatia ainutlaatuiselta sudesta jalostetulta koiralta “perus pk-koiran” ominaisuuksia. Miksi meidän pitäisi tehdä niinkin harvinaisesta ja ainutlaatuisesta rodustamme “yksi  muiden joukossa” , kun me voisimme kunnioittaa ja arvostaa rodun alkuperää, vaikkemme voikaan sitä alkuperäiseen  käyttötarkoitukseen käyttää.  Parantaaksemme ymmärtämystä kulttuurieroissa, hiukan Tsekin historiasta:  Tšekistä tuli itsenäinen valtio tammikuussa 1993, kun Tšekkoslovakia hajosi kahtia. Ennen toista maailmansotaa Tšekki kuului maailman kymmenen teollistuneimman maan joukkoon. Se oli ainoa keskisen Itä-Euroopan maa, joka säilyi demokratiana vuoteen 1938 saakka. Tsekistä tuli EU - maa vuonna 2004.

Kolme ensimmäistä Ceskoslovensky Vlcakiani on syntynyt vuonna 1999. .. jolloin aika Tsekissäkin oli hiukan toinen, kuin mitä se on nyt, 13 vuoden jälkeen, niin koirien, kuin monen muunkin asian suhteen.

En sano, että Ceskoslovensky Vlcak olisi seurakoira, mutta en myöskään koskaan tule allekirjoittamaan Ceskoslovensky Vlcakia “Palveluskoirana” - koirana joka suorittaa meidän kokeissamme tuloksia.

Toki tulosten saavuttaminen on mahdollista, mutta vaatii ohjaajalta enemmän, kuin monen “perus PK-rodun” kanssa, enkä usko kovin monen korkealle tähtäävän PK harrastajan hankkivan tällaista koiraa.

Sijoitusnarttuni ” FIN CH BH JK 2 Without Ear Sirius z Molu Es” on suorittanut BH kokeen… JK 1… JK 2… ja saanut luonnetestistä 40 pistettä.. Koiralla on erinomaistakin parempi ohjaaja, ohjaaja, joka ei tavoittele mainetta, eikä kunniaa, ohjaaja, joka ei koskaan hankkinut koiraa hankkiakseen tuloksia. Koiralla on erittäin pätevä, ja määrätietoinen ohjaaja, joka osaa mukautua koiran mukaan, ohjaaja, joka ei sano tietävänsä kaikesta kaiken.. ja osaavansa kaiken. Ohjaaja, joka vuosienkin koirakokemuken jälkeen myöntää Ceskoslovensky Vlcakin opettaneen hänelle paljon.  Se, että joku saavuttaa jotain tämän rodun kanssa, ei tarkoita sitä, että rotu olisi “käyttökoira”. Se, että joku sanoo, että hänen koiransa ovat “enemmän käyttökoiria” kuin jonkun muun..  sopii pohtia, onko tämän ihmisen rotunäkemys oikea…   ottaen huomioon, kuinka uusi rotumme on… ja jos siitä olisi “normi PK koiraa” tehty.. se olisi jo saavutettu… CsV on aikansa palveluskoira, mutta ei “meidän nykypäivän muottiin soveltuva” PK- koira.  Ceskoslovensky Vlcak on monipuolinen rotu, jonka kanssa voi harrastaa yhtä, jos toista, mutta Ceskoslovensky Vlcak on myös ollut vaarallinen ympäristölleen, ja voi olla sitä edelleeen päätyessään vääriin, ymmärtämättömiin käsiin. Tämä on asia joka meidän tulee muistaa , varsinkin koirasusikieltojen keskellä. Mielestäni näitä rotuja ei tulisi markkinoida jokapuolella, eikä PK-koiraksi. Monelle ihmiselle tällaisen koiran omistaminen jo itsessään on haaste, ja kaikki eivät siitä valitettavasti selviä. Jos pennuille etsitään koteja väärin perustein, lähtökohta tuskin on kovin hyvä. Kasvattajan kannustus koiran kanssa harrastamiseen on tärkeää, ja onneksi harrastusmuotoja on muitakin, kuin perus PK - lajit. Meiltä ei pentuja lähde vain PK-koiraksi, ei tuloksia omaavista (toistaiseksi ainoat Suomessa) eikä muistakaan vanhemmista. Me emme ole unohtaneet rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta, kasvatamme rotua alkuperää kunniottaen,  emmekä ole ainoita Suomessa

-Suski

Koiramaailman ihanuus ja vihaisuus ovat varmasti monelle koiraihmiselle tuttuja käsitteitä, ainakin jossain määrin. Parhaimmillaan koiramaailma tuo paljon uusia kokemuksia, suhteita, ja ystäviä, se opettaa nöyrtymään, se vie sinua ympäri maailman, se vie sinut syvälle ihmis,-sekä eläinmaailmaan, se opettaa paljon syntymästä, elämästä ja kuolemasta. Pahimmillaan… se tekee sinusta kyynisen, se opettaa, ettei keneenkään kannata luottaa. Tarkkailematta koiriasi opit valitettavasti huomaamaan, kun koirasi ovat hyviä, niin.. tai huonoja.  Hyvä ystäväni opetti minulle aikoinaan, että ; “Jos sinusta puhutaan “pahaa” todennäköisesti sinulla on hyviä koiria, ja jotkut kokevat sinut uhkana.. jos sinusta ei kukaan puhu “pahaa” on syytä tarkistaa jalostusmateriaali uudestaan” Näinhän se on.  On kasvattajia, ja kasvattajia. Jokainen meistä kasvattaa omalla tavallaan, omilla päämäärillään.  Mikä on sitten oikein, ja mikä ei? Siihen ei oikeaa vastausta liene. On kasvattajia, joilla on pari koiraa, on kasvattajia joilla on paljon koiria, ja koiramäärä tuskin tekee kenestäkään huonompaa, tai parempaa. Millä kasvattajan paremmuutta sitten voisi mitata?

Kasvattamissani roduissa näyttelytulokset tuskin ovat kovin hyvä mittari onnistuneelle kasvatustyölle. Näyttelytulokset kertovat jonkin verran koiran luonteesta, ja handlerin aktiivisuudesta, mutta ovat vain puolitotuus kaikesta. Koiranäyttelyiden alkuperäinen tarkoitus (palvella/mitata koirajalostusta) on muuttunut, ja koiranäyttelyt ovat vain yksi “harrastus” muoto monien muiden joukossa. Valitettavasti nykyään näyttelytulokset eivät edes kerro siitä, että koira olisi huippukunnossa ja hyvin pidetty. Näyttelyissä näkee valitettavan paljon aliravittuja, likaisia, lihaksettomia ja rakenteeltaan sairaita koiria, jotka syystä tai toisesta palkitaan kerta toisensa jälkeen. Kuinka moni näytteilleasettaja ajattelee koiraa? Läheskään kaikki koirat eivät pidä näyttelyistä, eivät koe tapahtumaa miellyttävänä, siltikin, joutuvat siellä olemaan kerta toisensa jälkeen ihmisten takia. Asioiden arvostus on kääntynyt päälaelleen. Kukaan ei arvosta sitä, että koira saa olla koira, koira saa elää koiranelämää.. Haukkuva koira on ongelmakoira..  muriseva koira on vaarallinen… karkaileva koira on luonnevikainen… Miksi? Missä on tietotaito eläimen käyttäytymisestä? Missä on mielenkiinto eläimen alkuperään? Koiria vaatetetaan, on timanttipantaa, ja vesisänkyä, tämäkö on eläimen hyvinvointia? Koiria pestään viikottain toinen toistaan rankemmilla shampoilla jotta ne ei haise ym..  Koiria ruokitaan valmisruoalla sen ollessa “siistiä ja helppoa”  muttei aina sitä oikeaa koiralle.. Kaiken ollessa niin suhteellista on hyvä pysähtyä miettimään mitä koirat haluavat?

 Pennunostajat ovat avainasemassa kasvatustyötä mitatessa. Pennunostajan tulisi selvittää tarkkaan, mitä, miksi, mistä, ja miksi juuri sieltä? Napakka, tulenpalavia kysymyksiä lateleva kasvattaja ei aina välttämättä ole mulkku, vaan aidosti kiinnostunut sinusta, ja siitä, mihin pentunsa antaa. Myös pennunostajan tulisi olla kiinnostunut kasvattajasta, ja kysellä tältä mahdollisimman paljon. Hyvä suhde kasvattajaan jo ennen pennun luovutusta antaa hyvän pohjan pennun kasvulle. Kasvattajat, jotka tyrkyttävät koiriaan kaikkialla, ja kaikille tuskin ovat aidolla asialla.  Ei ole suotavaa mennä sieltä, mistä aita on matalin, tai aitaa ei ole laisinkaan. Kun näkee vaivaa pennunhankinnassa, voi olla aika varma, että homma on vakaalla pohjalla. Maineeni koirankasvattajana ei lie kaikkein “kaunein” Monesti kuulee kysyttävän; “Millä ******* sä siltä koiran oot saanu, kun ei se anna niitä kellee” Ehkei asia ihan näinkään ole, mutta monet puheista allekirjoitan. Ei meiltä koira ihan jokapojan matkaan lähde. Ei aina edes ministerin.. Mielestäni kasvattamani rodut eivät ole rotuja, joita myydään missä / mihin / kelle sattuu. Arvostan ihmisiä, jotka ottavat selvää, mistä tallaisen koiran voi saada, ihmisiä, jotka kestävät tiukatkin kysymykseni miksi, miten, kuka, missä ja koska… Olen varmasti “käännyttänyt” monia ihmisiä jo s.posti/puhelinkeskusteluissa tiukoilla kysymyksilläni, mutta he, jotka todella tällaisen koiran haluavat, ovat sitkeitä, rohkeita, ja tosissaan. Sanon aina, että jokainen pennunomistaja on mahdollinen kasvattaja, ja mikäli tämä pennunomistaja saa pentunsa s.postin/puhelinkeskustelun perusteella vain maksamalla sovitun summan kasvattajan tilille, saattaa hän tulevaisuudessa kasvattaa samalla etiikalla, koska ei muustakaan ole tietoinen.. Ensimmäisen oman koirani kasvattaja ei mielestäni ollut riittävän vastuullinen, ei kiinnostunut minusta, tai siitä, mihin koira on menossa, ja miksi. Seuraavaa koiraa hankkiessani törmäsin hyvinkin tomeraan kasvattajaan, joka erittäin suorasanaisesti teki selväksi sen, ettei pentu lähde mihin tahansa, ja sen eteen on tehtävä töitä. Ensimmäisessä puhelinkeskustelussa ajattelin.. etten kestä.. Minuahan ei näin loukata, minähän olen hankkimassa “vain koiraa” ! Tunnetusti kovapäisenä tyttönä kuitenkin vierailin kasvattajan luona, ja moni asia asettui aivan uusiin uomiinsa. Kasvattaja ei ollutkaan “mulkku” vaan rotua ja kasvatustyötään arvostava ihminen, joka aidosti välitti siitä, mihin pennut muuttavat. Tästä kokemuksesta kiitän Irma Niemiahoa / kennel Fidelity. Irma opetti minulle sen, että jos kasvattaja ei arvosta itseään, eikä omaa työtään, eikä ole aidosti kiinnostunut pentujensa uusista omistajista, ei kasvattaja ole oikealla asialla. Oma kasvatustyöni pentujen uusien kotien valinnan suhteen perustuu pitkälti Irmalta opittuun; “sitkeys palkitaan” periaatteeseen, vaikkakin olen omieni kanssa vielä hiukan nirsompi, mutta syystäkin, onhan kasvattamani rodut yksiä vaativimmista. Toivon, että omat pennunomistajani ottavat minusta mallia miettiessään mahdollista kasvattajan “uraa”.

Olen ylpeä kovapäisyydestäni uusia omistajia valitessa, olen ylpeä pennunomistajistani, (kuten myös teistä kaikista osaomistus-koirien omistajista) sekä siitä, että minulla on erinomaisen lämpimät välit lähes kaikkien heidän kanssaan, jotka elävät WolfSirius koirien kanssa. Toivon, että te, WolfSirius koirien omistajat olette ylpeitä itsestänne, selvittäessänne tienne läpi “harmaan kiven” luokseni. Olen ylpeä, että koirani saavat elää koiranelämää, koirani ruokitaan ja hoidetaan luonnonmukaisesti.

14. vuoteni rotujen parissa on lähtenyt hienosti käyntiin, ylihuomenna ensimmäinen CsV pentueeni täyttää 10.v. Onnea, ja kiitos koirien hyvästä hoidosta!

-Olen ylpeä siitä, että WolfSirius - koiria ei ole, eikä tule olemaan ihan kaikilla.

Kiitos, tästä on hyvä jatkaa.

-Suski

Hyvää Uutta Vuotta! Ensimmäinen joulu ilman joulukinkkua ! Kiitos, rakas perheeni, että sain vihdoin tahtoni läpi.

Syksy on mennyt todella nopeasti, ja kohta ollaan jo menossa kevättä kohti. Olen ehdottomasti kesän lapsi, vaikka olen syntynyt “sydäntalvella”. Katson kalenterista joka päivä, kuinka monta minuuttia päivä pitenee. Ei talvetkaan kamalia ole, silloin jos on lunta, ja pakkasta, mutta räntäsadetalvista en pidä, ja pimeys saa minut jotenkin saamattomaksi.

Miten on sitten uudenvuoden lupausten kanssa? En luvannut itselleni, enkä muille sen suurempia, mutta sen lupasin, että joidenkin asioiden on muututtava, toivottavasti osaan pitää lupaukseni, koska on kyse omasta hyvinvoinnistani. Päätin myös yrittää ajatella positiivisemmin.. Ei se helppoa ole löytää kaikesta positiivisia puolia.. mutta yritetään. Pyrin myös valistamaan itseäni (ja muitakin..) viikottain jollain dokumenttiohjelmalla, tai lukemalla liittyen eläimiin, luontoon, tai ihmisarvoihin tmv. Olen vähentänyt lihansyöntiä, koska protestoin tehotuotantoa, vaihdoin koiranruokatoimittajaa, vain ollakseni varma, mistä koirieni ruoka tulee, ja miten eläimet elävät ennen teurastusta, ja saadakseni tuoreempaa ruokaa. (niin, siis koirani syövät lihaa, ei kuivaruokaa). Pyrin hankkimaan vaatteita enemmän 2nd hand -pohjalta, ja vähennän kulutustani kaikilta osin, aina, kun se vaan on mahdollista. Mielestäni hyvinvointi ei voi enää kasvaa, vaan kaikkien tulisi downshiftata, edes vähän. On jännää kuunnella mielipiteitä downshiftaamisesta, toisten mielestä se on jopa laiskuutta niiden osalta, jotka vähentävät työtuntejaan ollakseen enemmän perheensä kanssa, toisten mielestä se on surkeaa elämää, kun hankkii tavaroita 2nd hand systeemillä…

Erinäisten sattumien johdosta olen ollut onnekas, kun olen saanut olla niin paljon lasteni kanssa kotona, ja toivon, että palaan täysin työelämään vasta, kun kaksoset aloittaa eskarissa. Tästäkin on paljon mielipiteitä, ja toiset pitävät tätäkin laiskuutena.. Mutta voin sanoa, että toisinaan tämä on rankkaakin rankempaa työtä, ja tästä ei juurikaan vapaata tai lomaa heru. Herkimpiä arvostelijoita ovat ne, joilla ei lapsia ole, ja joskus ihmettelenkin, miten ihmiset, jotka ovat nähneet elämäni ala-ja ylämäkiä, lähes asuneet meillä, kehtaavat arvostella minua selkäni takana. Tätä, jos jotain minä kutsun selkään puukottamiseksi. Se, että “elämäni ulkopuoliset” ihmiset arvostelevat minua, elämääni, koiriani, tapojani toimia tmv.. ei minua horjuta, mutta kun pahuus iskee “sisältä”, olen yllättynyt. Olemme eläneet motolla ; “kotini on kotisi” ja parhaimmillaan meillä on hengaillut oman laumani lisäksi 7 -10 ylimääräistä koiraa, 12 aikuista, ja 3-6 lasta.. Käsittääkseni kukaan ei ole jäänyt ruoatta, juomatta tai huomiotta.. Olisi mukavaa nähdä elämääni / toimintatapojani arvostelevat ihmiset toimimassa samaisissa tilanteissa.. tai mahdollisesti minun saappaissani edes parin viikon ajan.. Nämä ihmiset ovat niitä, jotka yrittävät istua useammalla tuolilla yhtäaikaa, koska eivät ole oppineet, ettei se pidemmän päälle onnistu, ja toivonkin heidän huomaavan, että lopulta heille ei jää tuolia ollenkaan.. Onneksi suurin osa “kommuunimme” jengistä osaa olla oma-aloitteinen ja auttaa pyytämättä.  Niin.. ja tietää sen, etten minä en koskaan vaihtaisi ihmissuhteitani rahaan. Mitä ihmettä minä rahalla teen ? Aitoja ystäviä minä haluan ! Niin, - AITOJA.

Katsoin taannoin elokuvan “Into the wild”  (Erämaan armoille) http://www.imdb.com/title/tt0758758/ Erittäin hyvä leffa, perustuu tositapahtumiin.. Mieleenpainuvinta elokuvassa oli se, kun päähenkilö piti päiväkirjaa, johon kirjoitti;  ” Ilo, onni, tai saavutukset eivät tunnu millekkään, jos niitä ei voi jakaa kenenkään kanssa” Miettikääpä sitä. Onnea ja Rakkautta vuodelle 2012 !

-Suski

Onhan siitä taas aikaa, kun on viimeiksi tullut kirjoitettua tänne. Joulu on jo ihan kulman takana, mutta ulos katsoessa ei kyllä joulumieltä saa. Jos keli on surkea, taitaa sitä taas olla mielikin. Aina on yhtä ikävää joutua pettymään ihmisiin, vielä surullisempaa on huomata läheisen ihmisen olevan jotain muuta, kuin mitä on olettanut. Mietin eilen, että kuinka monta kertaa minun täytyy käydä tämä kaikki uudestaan läpi, ennenkuin opin, ettei mikään muutu. Niin monta kertaa olen antanut anteeksi ja yrittänyt unohtaa, ihmissuhde toisensa jälkeen. Jokaisen kerran jälkeen olen päättänyt, etten enää koskaan halua itselleni “parasta kaveria” ja toisaalta kuitenkin toivonut, että se ihminen, jonka seuraavaksi lasken lähelleni, olisi sen luottamuksen arvoinen, jonka hänelle annan- niin, ja joka kerta tähän asti olen saanut karvaasti pettyä. Pettymys lävähtää naamalle kuin märkä rätti. Siinä sitä sitten istutaan ja mietitään, miten näin pääsi taas käymään? Tällä kertaa huomasin ottavani asiat kevyemmin, kuin aiemmin, ehkä voisin käyttää jopa sanontaa; “ei edes yllättänyt” vaikka, yllätti siltikin. Sosiaalisena ja avoimena ihmisenä olen kertonut paljon elämästäni, eikä mieleeni  ole tullut joka lauseen perään lisätä; “älä sitten jooko puhu näistä ympäriinsä”  Minulle on ollut itsestäänselvää, ettei ystävien välisiä asioita lärpätellä eteenpäin.. En myöskään olettanut, että jos “kotini on kotisi” törmään pahoihin puheisiin yhä uudestaan. Jos meillä on niin paha olla, miksi vaivautua tulemaan ?  En pidä valehtelusta, en edes siitä, että joudun jättämään asioita kertomatta, mutta taas sattumukset ovat ajaneet minut siihen tilaan, etten enää tiedä mistään mitään, enkä itseasiassa haluaisikaan tietää. Kirjoituksiani lukiessa elämäni saattanee kuulostaa kovin negatiiviselle, mutta ei se sitä ole. Pakotin itseni miettimään, mikä on ollut elämäni onnellisinta aikaa, ja kerta toisensa jälkeen palasin samoihin vuosiin, vuosiin, joina minulla ei ollut “parasta kaveria” - monia ystäviä, ja läheisiä tokikin, mutta niinä aikoina en laskenut ketään “sisälle” elämääni, niinkuin  nyt olen tehnyt. Vahva halu uskoa ja luottaa on palannut mieleeni yhä uudestaan ja uudestaan, ja karvaidenkin pettymysten jälkeen olen halunnut antaa itselleni (ja muille) mahdollisuuden. Tähänkin lainatakseni hyvän ystäväni sanontaa; “jokainen meistä voi erehtyä kerran, jos erehtyy kaksi kertaa on mietittävä tarkkaan, oliko ensimmäinenkään kerta erehdys, mutta koskaan ei tule antaa anteeksi kolmatta kertaa” Olen monesti miettinyt samaisen ystäväni jyrkkää suhtautuista ihmisiin, jotka osoittautuvat epäluotettaviksi. Pikkuhiljaa alan kääntyä ystäväni kannalle näissäkin asioissa. Omalla kohdallani voisin ajatella, että kerta toisensa jälkeen samojen virheiden toistaminen on silkkaa tyhmyyttä. Olen päättänyt, että joidenkin asioiden on nyt muututtava, meillä kaikilla on vain yksi elämä, ja se tulisi elää itselleen, ja rakkailleen mahdollisimman onnellisena. “Uudesta elämäntyylistäni” tuskin kaikki tulevat “nauttimaan” ja muutos voi jotakuta harmittaa, mutta virheistä on opittava, en halua kokea tätä samaa enää koskaan uudelleen. Nyt elän itselleni, perheelleni, ja laumalleni, siis häntä pystyyn, ja kohti uusia seikkailuja!

Haluaisin kuitenkin näin joulun alla muistuttaa teitä kaikkia ystävyyssuhteiden tärkeydestä, siitä, että joku saattaa oikeasti satuttaa itsensä ajattelemattoman käyttäytymisen vuoksi. Olen varmasti joskus sanonut pahasti, tehnyt väärin, tai jättänyt jotain tekemättä, Anteeksi. Yritän oppia virheistäni, ja saada elämäni takaisin niille onnellisille uomilleen, mistä se tähän suuntaan aikanaan lähti. Älkää antako kateudelle valtaa, en minäkään anna. En koskaan vaihtaisi elämääni kenenkään kanssa. Kaikista “negaatioista” huolimatta olen maailman onnellisin “prinsessa”  ja kiitollinen prinssistäni, rakkaista neli, sekä kaksijalkaisista ystävistäni. Kiitos kaikille WolfSirius - koirien omistajille koirien hyvästä hoidosta, ja hienoista saavutuksista ! Rauhaisaa Joulunaikaa, positiivisia uudenvuoden lupauksia odotellessa, uutta elämää kohti !

Monella ihmisellä on oma ajanjaksonsa, jonka aikana tapahtuu tärkeitä asioita. Minulla tämä näyttäisi olevan n. 10. vuotta. Monia elämää muuttavia asioita on tapahtunu aika tasaisesti 10 vuoden välein. Tästä päivästä 20.v. taaksepäin Rakas mieheni Pasi kysyi, josko haluaisin seurustella hänen kanssaan.. Oi niitä aikoja! Nyt sitä sitten ollaan hengailtu yhdessä vuodesta 1991.. Empä olisi silloin uskonut, että tässä sitä ollaan edelleen, olin minä senverran kova tyttö menemään…  Eipä Pasikaan varmaan tiennyt, kuinka pitkälle moinen kysymys vielä saattaisi johtaa, nuoria kun oltiin molemmat. Hyvä näin. Meillä on takana hyviä, ja huonoja aikoja, kuten varmaan kaikilla teistä. Meitä ei ole onnistunut erottamaan tutut, ei vieraat, ei kateelliset paskanpuhujat, eikä myrskyt. Niinhän se on, niin parisuhteessa, kuin koiramaailmassakin, on tyyntä, ja myrskyä.. on hyviä, ja huonoja aikoja. Tänään ulkona on kamala myrsky, sataa, ja tuulee niin, ettei eteensä nää. Menen ulos. Seison tuulta vasten, ja päätän, että olen taas vahva. Sade piiskaa kasvoja, mutta tällä kertaa se ei ahdista, on muutoksen aika. Koirankasvatuksen alkutaipaleen karikoissa rämpiessäni Rakas Hollantilanen ystäväni antoi minulle viisaan neuvon; ” Niin kauan kun sinusta puhutaan pahaa, olet tehnyt jalostusvalintasi oikein, kun paskapuheet loppuu, kiirehdi tarkastamaan jalostusvalintojasi” Tämä on yksi elämän ohjenuorista, jonka olen yrittänyt muistaa, varsinkin vaikeina aikoina. Vuosien saatossa olen saanut paljon kullanarvoisia neuvoja ystäviltäni, mutta mieleeni on painunut myös seuraava: ” jokainen meistä voi erehtyä kerran, jos erehtyy kaksi kertaa on mietittävä tarkkaan, oliko ensimmäinenkään kerta erehdys, mutta koskaan ei tule antaa anteeksi kolmatta kertaa” Niin totta, niin totta. Tämänkin ohjeen yritän kuljettaa mielessäni, missä ikinä olenkaan. On surkea tunne huomata ystävänsä pettävän.. vaikka vaan ihan vähän.. kokeilumielessä. Se sattuu joka kerta, jokainen pettymys vie kauemmas ystävyydestä, luottamuksesta, jokainen kerta opettaa varomaan uusien ihmisten kanssa. Riittävän monta pettymystä, ei enää koskaan luottamusta. Sanon aina ystävilleni, että jokainen meistä osaa valehdella ja puhua paskaa, pettää toisen luottamuksen, mutta kuinka moni meistä osaa olla luottamuksen arvoinen, huononakin hetkenä? Kukaan ei ole täydellinen, mutta elämä opettaa… Joskus vaan tuntuu, että jotkut meistä eivät opi koskaan, jotkut rakastavat katastrofeja, ja jos eivät niitä muuten saa, yrittävät aiheuttaa niitä vilkkaalla mielikuvituksellaan..  Viimeisen 5 vuoden aikana olen saanut kokea aika rankasti, mitä kateus voi tuoda tullessaan, ja jopa minulle, joka olen paljon nähnyt ja kokenut, tämä tuli yllätyksenä. Koiriamme on yritetty myrkyttää, identiteettiäni on “lainailtu” Elämäntilanteitani on käytetty häikelemättä hyväksi. On mielenkiintoista miten joku voi vaikuttaa vahvankin ihmisen psyykkeeseen jonkin aikaa lähes huomaamatta, osasyy tähän oli toki hyväuskoisuuteni, minä kun en koskaan, varoituksista huolimatta halunnut uskoa kenestäkään pahaa. Minä, jota ihmisen psyyke, ja varsinkin sen vauriot ovat aina kiinnostaneet, en halunnut uskoa näkemääni/kokemaani todeksi. Nyt uskon. Peli ei ole vieläkään loppu, mutta minä olen vahvempi kuin koskaan. Suuri kiitos tästä kuuluu rakkaille ystävilleni, jotka ovat jaksaneet kanssani vaikeinakin aikoina. Tämä vuosi on tuonut elämään pari uutta ystävyyttä, joiden uskon vahvasti olevan osa uutta elämääni, ja kuten aina sanon, kaikella on tarkoitus, silläkin, että joidenkin ihmisten kohdalla aito ystävyys vei aikansa, syystä, tai toisesta.  Lainatakseni Lauri Tähkää: ” Sääliä saa täällä ilmaiseksi, mutta kateus on ansaittua”  Kiitos, rakkaat ystäväni, tarvitsen teitä tähän taisteluun, jonka aion voittaa!

Kävin sairaalassa katsomassa ystävääni, onneksi kaikki on hyvin, ja kolarista lopulta kuitenkin selvittiin pienillä vaurioilla. Helpottavaa nähdä ystävänsä omana pirteänä itsenään, heittämässä vitsiä asiasta, jos toisesta. Toiset ne on vaan selviytyjiä.. Hyvä fysiikka ja vahva psyyke auttaa parantumaan.

Komondor vauvat kasvaa huimaa vauhtia. Ikää kohta 6 viikkoa.. Pojat ovat kovin tasaisia, eikä ole helppoa valita pentua uusille omistajilleen. Pentueen prinsessa on ihan omaa luokkaansa, meidän pikku neiti, joka on kaikessa mukana, ja rakastaa touhuta lasten kanssa. Prinsessalle olisi ollut kovasti kysyntää, mutta voi olla, että olen päätökseni jo tehnyt. On ollut ihanaa saada paljon positiivista palautetta pentujen laadusta kokeneilta kasvattajilta, on myös ollut erittäin ihana kuulla pennuista kiinnostuneita ihmisiä, ja heidän mielipiteitään, mistä, - ja miksi he pennun haluavat. Vaikka olen nykyään lasten myötä kovin kiireinen, rakastan tavata uusia ihmisiä, on ihanaa keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa koirista, ja usein pennunkatsojien vierailu venyy moneen tuntiin, kun juttua vaan riittää, ja riittää. Toisaalta, haluan tuntea uudet pennunomistajat mahdollisimman tarkkaan, jotta tiedän, mihin vauvat ovat menossa, ihmisten tunteminen myös helpottaa valintaani pentujen suhteen, kuka soveltuu kenellekkin. Suosittelen myös pennuista kiinnostuneita ihmisiä olemaan yhteydessä useampaan kasvattajaan, haluan, että he valitsevat oikein. Ei pentua tulisi ottaa, sieltä, mistä sen helpoiten saa, kaikki tulisi natsata, niin pentueen, kuin kasvattajan kohdalla. On erittäin tärkeää, että uusi pennunomistaja voi tukeutua kasvattajaan vaikeinakin aikoina. Ei riitä, että mahdollinen pennun omistaja joutuu kyselytulvan uhriksi kasvattajan toimesta, myös pennusta kiinnostuneen tulee kysyä kaikki mieltään askarruttava, niin kasvattajasta kuin hänen periaatteistaan ja tavoitteistaan rodun/pentueen suhteen. On tärkeää valita koira / yhdistelmä josta pitää, mutta on myös erittäin tärkeää valita pentu kasvattajalta, joka tuntuu “oikealle”. Mielestäni on aika huolestuttavaa, jos kasvattaja ei näe koirissaan mitään huonoa, Itse en ainakaan omista yhtään täydellistä koiraa - “aina on pientä sanomista” - ja, jos joku sen täydellisen koiran geenin olisi löytänyt, eiköhän meillä kaikilla olisi se “täydellinen koira”…Siinä, että yrittää parhaansa, pystyy kertomaan miksi on yhdistänyt juuri nämä kaksi koiraa, valitsee oikeat omistajat, ja saa pennut kasvamaan terveiksi ja kauniiksi rotunsa edustajiksi on jo ihan riittävästi työtä jokaiselle kasvattajalle, täydellisyyteen on hyvä pyrkiä, mutta sen saavuttaminen lie mahdotonta…

Komondor ei ole “jokapojan” koira, mutta, mikäpä harrastamistani roduista olisi…? Se, mitä nyky-yhteiskunta vaatii koiralta, ei tee laumanvartijan, tai minkään alkukantaisen koiran kasvattamisesta helppoa, ei ainakaan, jos mielii kunnioittaa rodun alkuperää. Meille, “oman tien kulkijoille” - kovapäisille kasvattajille jotka eivät “tyrki” koiriaan mihin sattuu kompastuskiviä saattaa olla vielä enemmän, mutta minä ainakin jatkan valitsemallani tiellä, ylpeänä siitä luottamuksesta, jota omien koirieni kasvattajat ovat osoittaneet minua kohtaan luovuttaessaan pennun minulle. Koiran hankinta, tai pennun saaminen ei koskaan tulisi olla liian helppoa. Se, minkä eteen on valmis tekemään töitä nyt, on oletettavasti valmis tekemään töitä myös tulevaisuudessa! Niin, ja kiitos teille kaikille rakkaille pennunomistajilleni, tiedän, että olen valinnut oikein- ilman teitä olisin sanan täydessä merkityksessä “hukassa” ! Kiitos myös kaikille muille rakkaille ystävilleni rotujen parista, kotimme on kotinne !

Jokasyksyiset suru-uutiset jatkavat tasaista kulkuaan, paljon on tapahtunut, ja tapahtuma toisensa jälkeen järjestää asioita mielessä… edellistä uutista ei tunnu ehtivän käsitellä, kun kuulee jo seuraavan. Viime syksynä oli ihan sama tilanne, ikäviä uutisia toisensa perään, se, mitä luuli rankaksi, ei sitten ollutkaan kun alkusoittoa tulevalle…  Sunnuntain uutinen minulle niin tärkeän hevosen, Fredin kuolemasta oli juuri sitä alkusoittoa..  sanotaan, ettei kahta ilman kolmatta, ja näinhän se meni viimevuonnakin. Tämän syksyn toinen suru-uutinen on kasvattini äkillinen menehtyminen alkuviikosta, ja nyt viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä uutisena, ystäväni on ajanut pahan kolarin, ja toipuu sairaalassa.. Toivottavasti tämän syksyn suru on tässä, ja ystäväni selviää kolarista pelkällä “säikähdyksellä” ja hänet saadaan entistä ehompaan kuntoon, vaikka onnettomuus leikkaushoitoa onkin vaatinut. Voimia sinne sairaalaan, parane pian, Jani !

Syksy on aina ollut minulle rankkaa aikaa. jostain syystä usein syksyisin olen kokenut suuria muutoksia elämässäni, hyviä, sekä huonoja. Vuonna 1989 isäpuoleni menehtyi syöpään, 2006 menetin hevoseni Sunlight;in, sekä ensimmäisen CsV urokseni Inkun. 2010 menetimme meille kaikille niin rakkaan Myrskyn, sekä ensimmäisen hukkani, Mollyn. Tänä syksynä menetin toisen minulle niin tärkeän hevosen, Fredin. Kiitos kaikesta, mitä minulle opetitte rakkaat laumanjäsenemme, vielä me joskus tavataan.

Syksyssä on paljon hyvääkin, olen kokenut syksyn aina jonkun uuden alkuna, liekö tämä “oppi” kouluajoilta vuosien takaa, vai kaikista niistä kokemuksista vuosien saatossa. Syksy on ihanaa aikaa valokuvaamiselle, luonto valmistautuu talveen, ja värikirjo on upeimmillaan.

Olemme Pasin kanssa tavanneet syksyllä, ja tänä syksynä tuosta tapaamisesta tulee 20.vuotta. Muutimme ensimmäiseen yhteiseen kotiimme syksyllä. Nykyisessä kodissamme olemme asuneet tänä syksynä 9. vuotta. Syksy tuo hyviäkin muistoja.  Laumamme alkaa pikkuhiljaa valmistautua talven tuloon, toivottavasti talvesta tulee hyvä, riittävästi (ei liikaa) lunta, ja sopivasti pakkasta. Rakastan talven pakkaslumen pöllyä hukkien juostessa vapaana pelloilla.

Vuosi 2011 on ollut monella tapaa opettavainen, ja kun muistelen vuosia taaksepäin, opettavaisia-muutoksen aikoja ovat olleet myös vuodet 1982, 1991, 2001..  millainen 10 vuoden jakso tästä alkaa - odotan mielenkiinnolla.

Avainsanat: menetys, syksy, uusi alku

Niin se aika kuluu, en ole ehtinyt kirjoittelemaan mitään.. Komondor pennut näkivät päivänvalon 2vkoa sitten.. ja nyt on jo silmät auki.. ja kävelyä harjoitellaan pikkuhiljaa. Pentuja on 5, yksi kaunis prinsessa, ja 4 komeaa prinssiä. Kaikki on mennyt tähän asti oikein hyvin. Viiden viikon päästä lapsukaiset ovat jo maailmalla… Toivottavasti kaikille löytyy hyvät, rakastavat kodit.

Avainsanat: komondor pentuja